UUSI OSOITE, UUDET KUJEET

Blogi siirtyy osoitteeseen http://ritalahteenmaki.com/  

koska se ylämäki alkaa?

tai edes se tasainen maasto..
On nimittäin ollut aika kuoppaista ja vaikeeta tämä kulku tässä viimeaikoina, reilu kuukausi sitten iski päin naamaa tosielämä ja huomasin ettei kaikki ookkaan aina niin nakshelppoa.
Kun edellisestä oltiin päästy yli niin viikko sitten sähläsin oikein kunnolla ja onnistuin jättämään peukalon auton oven väliin jonka pamautin lukkoon, teki kipeetä. Tiistaina se paheni niin että oli lähdettävä illalla päivystykseen ja siellä helpotti, lääkäri teki kynteen reiän jolloin sinne alle pakkautunut veri pursusi paineella pois ja yritti samalla tehdä musta narkkaria kirjoittamalla reseptin jäätäviin nakkarihuumekolmiolääkkeisiin, jätin ne hakematta ja olen syönyt buranaa senkin edestä.
Tollanen pikku juttu että sormi jää oven väliin ja koko maailma on viikon sekasin. Ei voinut vaihtaa hugolle vaippaa tai pukea sitä, ei voinut nostaa sitä kunnolla eikä mitään saatikka sitten laittaa itseään kuntoon kun päin puhaltamisesta tulee verenmaku suuhun. Nyt on kuitenkin parempi ja odotellaan että koska kynsi tippuu, siihenkin menee joku 2 kuukautta ja puoli vuotta että tulee uusi. Niin että katellaan sitten ensi kesänä sitä peukalon kynttä.

Mulla on muuten synttärit muutaman viikon päästä. oh god oon vanha. oikeesti.

Keittiö

Se on vaalea, ihana ja microsta voi peilata itseensä eli kaikki on täydellistä. love it.

Meidän koti

Olen täällä kotona ihan yksin. outoa. Hugo on mammalassa napon kanssa ja Mikael on töissä, missäs muuallakaan muka. Mulla on järkky flunssa, ollut jo monta päivää eikä loppua näy mutta nyt mulla kuitenkin olisi jotain todisteita siitä että ollaan oikeesti muutettu ja uusi koti on maailman ihanin..

Ensimmäisenä Herra Hugon oma valtakunta. Hugon huoneeksi valikoitui loppujenlopuksi makuuhuoneista pienempi käytännön syistä kun meidän jättisänky ei olisi mahtunut kauniisti tähän huoneeseen ja tänne ei paista aamu aurinko. Ei tämäkään huone nyt niin kovin pieni ole, mutta pienempi. Tällä hetkellä Hugon huone näyttää siis tältä:

Aikuisten makuuhuone:

Kuvia tulee niin paljon että jatkan myöhemmin parhaista eli keittiöstä ja olohuoneesta.

ylihuomenna!

Keskiviikkona saadaan avaimet uuteen kotiin, vihdoin! Käytiin lauantaina turussa kun M pääsi ajoissa töistä (juu nyt ne on siellä töissä jo viikonloputkin) Katsomassa M än vanhuksia ja vähän ostoksilla, nyt on lamput kaikkiin huoneisiin ja verhotkin pitäisi olla, laitetaan makuuhuoneisiin vaan pimennyssivuverhot vai mitkä ne on? kun en pahemmin välitä kaihtimista tai rullaverhoista. Mennään heti keskiviikkona laittamaan valaisimet ja verhot paikoilleen, ikkunoihin pitäisi myös hankkia öttöverkot ja jotkut systeemit ettei H keksi hypätä ulos.

Huonekalut muuttaa vasta lauantaina kun saadaan vähän apua. Nyt pitäis varmaan jo alkaa tehdä tälle muuttamis asialle jotain ja laittaa kamat kasaan, ei ne itestään niihin laatikoihin hyppää?
Vähän siellä on varmaan avaraa ennekuin sohva, nojatuoli ja ruokailuryhmä tulee, nehän tulee vasta joskus 2 tai 3 viikon päästä.. jännitän kokoajan että mahtuuko se ruokapöytä sinne keittiöön edes.
Muutenkin on tässä nyt aika jännää koko elämä monelta osin.

Lost

Lauantaina 2.8. Minulla oli pelottava päivä, olin yksin kaukana kotoa, olin kävellyt kovassa helteessä pitkän matkan ja eksynyt kakkostielle. Seisoin paikallani keskellä tietä kun huomasin että molemmista suunnista tulee autoja, en tiennyt minnepäin lähtisin kun toisella puolen tietä meni ihan lähellä junarata ja toiselta puolelta olin juuri tulossa.. Näin sinisen volvon lyövän liinat kiinni, autosta hyppäsi nainen joka juoksi minua kohti ja huusi "pois, mene pois!" se huitoi käsillään keskellä tietä ja karjui "pysähtykää!" kun en liikkunut.
Olin shokissa ja pelästyin sitä naista, paljon autoja pysähtyi nopesti molemmin puolin tietä, Olin todella lähellä jäädä auton alle. Seisoin siinä vielä hetken ja lähdin sitten kävelemään tien reunaan sen naisen kanssa kun se lakkasi huutamasta, sekin taisi olla vähän järkyttynyt. Se nainen jankutti minulle "mene kotiin, missä on koti!?" ja höpisi jotain että pitää soittaa rankkurille jollen osaa kotiin. Eikä! aloin sitten kiltisti kävellä kotiin, se nainen käveli vierelläni ja se sininen volvo ajoi hiljaa perässä, siellä autossakin oli koira joka murisi. Jatkoin kävelyä jännittyneenä, muistin kääntyä oikeasta kohdasta kotiin, se nainen huokaili että "mitä nyt tehdään, eihän täällä korvessa ketään asu" ja autossa olevat olivat samaa mieltä, jatkoin kuitenkin matkaa ja huomasin että ne ihmiset olivat ihan kivoja, tykkäsin huomiosta ja rapsutuksista, se nainen oli ihan rakastunut minuun.
Kohta pitkän tien päässä alkoi näkyi jotain, se oli kotitalo, ne ihmiset tiesivät että olin tullut kotiin koska käännyin pihaan niin reippaasti ja siellä oli aitaus jossa oli minun ystäväni. Menin heti juomaan vettä, ja istuskelemaan kaverini aidan vierelle varjoon. Se nainen koitti vielä koputtaa ovea mutta ei meillä ollut ketään kotona. Autossa oleva mies päätti soittaa poliisille, jotta minun omistajani saisi tiedon että olin "vähän" eksyksissä, poliisi lupasi hoitaa asian eikä rankkuria onneksi tarvittu, se olisi tullut vanhemmilleni kalliiksi jos edes olisivat minua sieltä osanneet etsiä.

Pitäkää ihmiset rakkaat lemmikkinne kiinni, se maailman kilteinkin koira voi ottaa tilaisuuden tullen jalat alleen ja lähteä retkeilemään. Pelästyimme kovin tämän ihanuuden puolesta, hän oli niin valloittava, en koskaan unohda tapaamistamme<3

hey girl where is your brain

No nyt meiltä lähti ruokapöytä ja tuolit, toivottavasti kohta lähtee sohvakin. Joku pikku tyttö kävi ostamassa ne ja kyllä muuten tunnen itteni niin vanhaksi ja viisaaksi nyt hah, ei se edes tiennyt mitä oli tulossa hakemaan kun äiti oli hoitanut puhumisen. Tollanen mäki olin joskus. 5 viikkoa vielä muuttoon tai vähän alle, tää kuu on mennyt tähän asti sairaan nopeasti, onneks. Kohta on jo syksy enkä malta odottaa että saan odottaa talvea?

Odotan aina jotain, en viihdy kauaa samassa tilanteessa, aina on pakko tapahtua jotain uutta, vaikka ihan pienesti mutta silti mielummin isosti siksi M kysyy aina välillä "koska sä muhun mahdat kyllästyä" koska kyllästyn aina kaikkeen, mutta onhan se nyt vähän eri asia kyllästyä sohvaan kuin omaan ukkoon.
Ollaan muuten oltu jo sairaan kauan yhdessä.. eikä vielä oo edes ollut mitään isompia ongelmia ja ne pienet mitä on ollut, on johtunut siitä että oon kyllästynyt johonkin. Eilen kyllästyin täysin olemaan kotona ja kun M tuli töistä sanoin vaan että mennään nyt helvetin äkkiä johonkin pois täältä ja sillon lähettiin ajelulle, kun tultiin kotiin olin taas ihan ok huvittavaa sinänsä.

Naapurin isäntä ainakin on kyllästynyt emäntäänsä, turha kieltää.