sunnuntai 12. tammikuuta 2014

ei enää niin pieni vauva

Empäs ookkaan vähään aikaan kirjotellut, nyt onkin asiaa niin paljon etten tiedä mitä sanoa..
Hugo on ottanut ensiaskeleensa! huimat neljä askelta tuli päästeltyä 4.1! sen jälkeen on kävellyt joitain yksittäisiä askelia, vielä ei ihan juoksennella. Hugo on myös kasvanut niin paljon että talvihaalari jonka luulin menevän koko talven on nyt pieni ja siksipä ostettiin tänään uusi kokoa 92, jospa se mahtuisi taas pari kuukautta. Hugo sai myös ekat oikeat talvi kengät kun kerran jo hyvin pystyssäkin pysyy ja tulipa sitä myös pulkka hankittua tänään kun luntakin on maassa, huomenna siis pulkkailemaan!
Hugo on jo niin iso, aika menee ihan kamalan nopeesti en voi käsittää että hän on viikonpäästä 10kk!
Hugo juttelee jo kovin, suurimmasta osasta asiaa ei voi ymmärtää mitään mutta on sieltä jo jotain ymmärrettävääkin tullut mm. Äite,Äitä, Äijjä ,EI, taataaaa,thaata
(taata) ja eei heeeeei (hei hei). Hugo myös kuiskii paljon ja heiluttaa usein kaikille.
Hugon lemppari leikki on jo jonkin aikaa ollut kiivetä sohvalle riehumaan, sieltä ylettyy myös hyvin vääntelemään kattolampun himmennintä.



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Minun Jouluni

On ollut taas paljon kaikkea (joo aina sama virsi) Oltiin torstaina katsomassa Olli Lindholmin- minun jouluni konserttia kirkossa, oli tosi hyvä.



Hugo oli sitten mammalassa hoidossa, haettiin se perjantaina ja siinä sitten totesin että me syödään huomenna kinkkua ja laatikoita kun jouluna ollaan joka päivä jossain niin eihän me ehditä olleenkaan kotona syödä.
No mamma ilmoitti sitten et 'OK mihin aikaan!?' ja niimpä me saatiin ruokavieraita, mamma, P, mun veli ja mummu tuli sitten meille syömään. Paistettiin kinkkua koko yö, sen piti olla valmis ennenkun oltas menty nukkumaan mutta meidän sika oli hieman hidas kypsymään ja oli sitten valmis vasta 5 aamulla, nukkumaan päästiin taas klo 6 kun piti tehdä kuorrutus. Tällä kertaa olin ihan tyytyväinen siihen että Hugo nukkuu helposti 11 asti.


 Sainpas ruusujakin joku päivä♥

 glögiä

       kotia♥







alkuviikolla tuli taas rocherin paketti ja taas anti-age voidetta tilaajalahjaks...

tiistai 10. joulukuuta 2013

tiistai

Eipäs olekaan paljoa kiinnostanut kirjoitella, on olevinaan niin paljon tekemistä kokoajan.
Viikonloppuna käytiin mummulassa, mummu oli kaivanut esille mun äidin (mamman) ensimmäiset kengät,
Hieman käytetyt.





tiistai 3. joulukuuta 2013

synkkä on yö kun kello puoli 3 lyö

Niin ajattelin viime yönä kun H valvoi valvomistaan, nukahti 5 minuutiksi ja taas heräsi itkemään, viimeisen kerran heräsi 7 aikaan. Meillä on outo ongelma kun mä haluaisin  ajoissa nukkumaan ja toiset haluaa valvoa yöt ja nukkua päivät, ainakin Hugo. Miks meidän poika ei suostu meneen ajoissa nukkumaan ja herätä aikaisin niinku muiden vauvat.. tänään H joutui heräämään jo ennen 10 kun mummu tuli käymään. Tällä kertaa sentään tiesin vihjepuhelimen ansiosta etukäteen että mumska on tulossa, viime kerralla herätti meidät kun vielä kuorsattiin täysiä.








                                      















sunnuntai 1. joulukuuta 2013

sunnuntai

Kuva arvoitus, mikä on pielessä alla olevassa kuvassa? no niimpä. alan kohta jo oleen huolissani itestäni.



Synttäri sankari hieman surullisen näkösenä <3 

lauantai 30. marraskuuta 2013

äiti tässä moi

mulla on kolme vauvaa, yks kiukuttelee nälkää ja valittaa ''oisit kuorinu mulle ees omenan''
toinen pyyhki just naamansa mun reiteen ja koheltaa tuolla nyt tavarat housussa ja kolmas odottaa eteisessä että joko mennään. Saatte itse päätellä kuka on ketäkin. Meillä olis tarkotus kohta lähteä mammalaan kunhan saan noi lapset puettua ja autoon.. 







maanantai 25. marraskuuta 2013

24.11

    mummun ansiosta meille tulee nykyään aku!


     meille tulee myös joulukuusi sitten aikanaan
     niimpä innostuin tekemaan vähän koristeita
     sydämet on tehty mamman vanhoista housuista ja
     narut on mamman jostain paidasta.


    varastosta löytyi olkipossu

           
    verhot sai punaiset nauhat


    käytiin vähän lenkillä tänään. oma tukka, paras tukka
    ei ikinä enää mitään kamalia pidennyksiä.


    M


                                                                             



    pikku H

                                                     
    Royalilla on juoksu :C