ylihuomenna!

Keskiviikkona saadaan avaimet uuteen kotiin, vihdoin! Käytiin lauantaina turussa kun M pääsi ajoissa töistä (juu nyt ne on siellä töissä jo viikonloputkin) Katsomassa M än vanhuksia ja vähän ostoksilla, nyt on lamput kaikkiin huoneisiin ja verhotkin pitäisi olla, laitetaan makuuhuoneisiin vaan pimennyssivuverhot vai mitkä ne on? kun en pahemmin välitä kaihtimista tai rullaverhoista. Mennään heti keskiviikkona laittamaan valaisimet ja verhot paikoilleen, ikkunoihin pitäisi myös hankkia öttöverkot ja jotkut systeemit ettei H keksi hypätä ulos.

Huonekalut muuttaa vasta lauantaina kun saadaan vähän apua. Nyt pitäis varmaan jo alkaa tehdä tälle muuttamis asialle jotain ja laittaa kamat kasaan, ei ne itestään niihin laatikoihin hyppää?
Vähän siellä on varmaan avaraa ennekuin sohva, nojatuoli ja ruokailuryhmä tulee, nehän tulee vasta joskus 2 tai 3 viikon päästä.. jännitän kokoajan että mahtuuko se ruokapöytä sinne keittiöön edes.
Muutenkin on tässä nyt aika jännää koko elämä monelta osin.

Lost

Lauantaina 2.8. Minulla oli pelottava päivä, olin yksin kaukana kotoa, olin kävellyt kovassa helteessä pitkän matkan ja eksynyt kakkostielle. Seisoin paikallani keskellä tietä kun huomasin että molemmista suunnista tulee autoja, en tiennyt minnepäin lähtisin kun toisella puolen tietä meni ihan lähellä junarata ja toiselta puolelta olin juuri tulossa.. Näin sinisen volvon lyövän liinat kiinni, autosta hyppäsi nainen joka juoksi minua kohti ja huusi "pois, mene pois!" se huitoi käsillään keskellä tietä ja karjui "pysähtykää!" kun en liikkunut.
Olin shokissa ja pelästyin sitä naista, paljon autoja pysähtyi nopesti molemmin puolin tietä, Olin todella lähellä jäädä auton alle. Seisoin siinä vielä hetken ja lähdin sitten kävelemään tien reunaan sen naisen kanssa kun se lakkasi huutamasta, sekin taisi olla vähän järkyttynyt. Se nainen jankutti minulle "mene kotiin, missä on koti!?" ja höpisi jotain että pitää soittaa rankkurille jollen osaa kotiin. Eikä! aloin sitten kiltisti kävellä kotiin, se nainen käveli vierelläni ja se sininen volvo ajoi hiljaa perässä, siellä autossakin oli koira joka murisi. Jatkoin kävelyä jännittyneenä, muistin kääntyä oikeasta kohdasta kotiin, se nainen huokaili että "mitä nyt tehdään, eihän täällä korvessa ketään asu" ja autossa olevat olivat samaa mieltä, jatkoin kuitenkin matkaa ja huomasin että ne ihmiset olivat ihan kivoja, tykkäsin huomiosta ja rapsutuksista, se nainen oli ihan rakastunut minuun.
Kohta pitkän tien päässä alkoi näkyi jotain, se oli kotitalo, ne ihmiset tiesivät että olin tullut kotiin koska käännyin pihaan niin reippaasti ja siellä oli aitaus jossa oli minun ystäväni. Menin heti juomaan vettä, ja istuskelemaan kaverini aidan vierelle varjoon. Se nainen koitti vielä koputtaa ovea mutta ei meillä ollut ketään kotona. Autossa oleva mies päätti soittaa poliisille, jotta minun omistajani saisi tiedon että olin "vähän" eksyksissä, poliisi lupasi hoitaa asian eikä rankkuria onneksi tarvittu, se olisi tullut vanhemmilleni kalliiksi jos edes olisivat minua sieltä osanneet etsiä.

Pitäkää ihmiset rakkaat lemmikkinne kiinni, se maailman kilteinkin koira voi ottaa tilaisuuden tullen jalat alleen ja lähteä retkeilemään. Pelästyimme kovin tämän ihanuuden puolesta, hän oli niin valloittava, en koskaan unohda tapaamistamme<3